Bruno Gröning (1906 - 1959)

Bruno Gröning - epätavallinen ihminen

Vuonna 1949 tuli Bruno Gröningin nimi yhdessä yössä julkisuuteen. Lehdistö. radio ja viikkokatsaus tiedottivat hänestä. Tapahtumat "Ihmetohtorin", kuten häntä pian nimitettiin, ympärillä pitivät nuoren tasavallan monen kuukauden ajan jännityksessä. Hänestä tehtiin elokuva, tieteellisiä tutkimuslautakuntia kutsuttiin koolle ja viranomaiset korkeimpia hallintoelimiä myöten käsittelivät Bruno Gröningin tapausta. Nordrhein-Westfalenin sosiaaliministeri antoi tarkkailla Bruno Gröningiä epäiltynä luontaisterapeutteja koskevan lain rikkomisesta. Baijerin pääministeri sitä vastoin selitti, että sellaisen "poikkeuksellisen ilmiön" kuin Gröningin ei saanut antaa haaksirikkoutua lakipykäliin. Baijerin sisäministeri kutsui hänen toimintaansa "vapaaksi rakkaudentoiminnaksi".

Bruno Gröningin tapauksesta keskusteltiin kiivaasti ja mielipiteitä kaihtamatta kaikissa yhteiskuntaluokissa. Tunteenpurkaukset kuohuivat korkealle. Papit, lääkärit, toimittajat, juristit ja psykologit osallistuivat Bruno Gröningistä käytyyn keskusteluun. Hänen ihmeparannuksensa olivat toisille korkeamman mahdin armonlahja, toisille huijausta. Lääketieteelliset tutkimukset kuitenkin vahvistivat parantumisten todenperäisyyden.

Bruno Gröning, joka syntyi vuonna 1906 Danzigin kaupungissa (tänään Gdansk), päätyi sodan jälkeen pakolaisena Länsi-Saksaan. Hän oli yksinkertainen työläinen. Hän ansaitsi elantonsa monenlaisissa ammateissa. Hän oli puuseppä, tehdas- ja satamatyöläinen, sähkelähetti ja heikkovirta-asentaja. Nyt hänestä oli tullut yhtäkkiä julkisen kiinnostuksen kohde. Uutiset hänen ihmeparannuksitaan levisivät maailmanlaajuisesti. Sairaita ihmisiä, pyyntökirjeitä ja tarjouksia tuli kaikista maista. Kymmenettuhannet parannuksen etsijät vaelsivat hänen luokseen. Lääketieteen vallankumous lähti käyntiin.

Mutta myös vastavoimat olivat valppaina. Vaikutusvaltaiset lääkärit, kirkon virkamiehet, juristit ja entiset avustajat tekivät kaikkensa estääkseen Bruno Gröningin toiminnan. Parantamiskiellot vainosivat häntä. Häntä vastaan lähdettiin käymään oikeutta. Kaikki pyrkimykset saattaa hänen toimintansa säännöllisiin uomiin epäonnistuivat. Näin kävi osaksi vallassa olleiden yhteiskunnallisten voimien vastarinnan vuoksi ja osaksi hänen avustajiensa kykenemättömyydestä tai ahneudesta. Bruno Gröningin kuollessa Pariisissa tammikuussa 1959 viimeinen oikeudenkäynti häntä vastaan juuri käynnissä. Oikeudenkäynti keskeytettiin, eikä lopullista tuomiota koskaan annettu. Monet kysymykset jäivät kuitenkin avoimiksi.