Henkistä tietä tapahtuvien parantumisten rekisteröinti, tutkimus ja lääketieteellinen dokumentointi Saksassa ja ulkomaillaOleellista Lääketieteellisen erikoisryhmän (MWF) lääkäreiden työssä on henkiparantumisten järjestelmällinen rekisteröiminen ja tutkiminen. Parantuneita henkilöitä Bruno Gröningin ystäväpiirin yhteisöistä on koulutettu kirjaamaan parantumiskertomukset asianmukaisesti muistiin. Täten on saatu rakennetuksi kansainvälinen verkosto tallentamaan ystäväpiirin yhteisöissä tapahtuvia parantumisia. Kun ystäväpiirin yhteisössä Saksassa tai ulkomailla tapahtuu parantuminen, tekee paikallinen avustaja siitä lyhyen ilmoituksen MWF:n johtavalle lääkärille Matthias Kampille. Samanaikaisesti ryhdytään kirjoittamaan kertomusta parantumisesta. Kertomuksen laatimisessa käytetään apuna siihen tarkoitettuja ohjeita ja kyselylomaketta, jonka pohjalta kirjoitetaan kliinisen anamneesin tavoin yksityiskohtaisesti ylös parantuneen tila ennen parantumista ja parantumisen jälkeen. Kertomus tarkastetaan alustavasti paikallisella tasolla ja lähetetään Hampurissa sijaitsevaan keskukseen. Sen jälkeen sen tarkastaa joku niistä 40 lääkäristä, jotka kuuluvat MWF:ään. Paikallisen tason kontrolliin tai lääkärin kontrolliin liittyvät kysymykset selvittää avustaja paikan päällä parantuneen kanssa. Jos tutkivat instanssit ovat tyytyväisiä vastauksiin, seuraa vielä jonkun ulkopuolisen maallikon ja jonkun lääkärin lopputarkastus. Parantumiskertomukset rekisteröidään sähköisesti järjestelmällisesti vuosilukujen ja sairauksien mukaan. Samanaikaisesti kertomuksen kirjoittamisen rinnalla saattaa Lääketieteellisen erikoisryhmän johtava lääkäri alulle dokumentoimisen, mikäli se tuntuu lääketieteellisestä näkökulmasta mielekkäältä. MWF:n lääkärit hankkivat kaikki mahdolliset lääkäreiden tutkimustulokset. Jälkitarkastuksen suorittaa riippumaton paikallinen lääkäri. Nämä dokumentit liitetään lopulliseen parantumiskertomukseen, joka täydennetään useimmiten vielä yksityiskohtaisella lääkärinlausunnolla. Huomattavasti vaikeampaa on parantumiskertomusten rekisteröinti ja tutkiminen vieraskielisissä maissa välttämättömien käännösten vuoksi. Parantumisten lisäksi rekisteröidään myös todistettavissa oleva avunsaanti henkilökohtaisissa ja ammattiin liittyvissä asioissa sekä selittämättömät muutokset eläimissä ja kasveissa parantavan voiman vaikutuksesta. Vuoden 1988 lopulta lähtien on MWF kirjannut muistiin tuhansia avunsaantitapauksia ja parantumisia. |