MWF - Lääketieteellinen erikoisryhmä

Terveydenhoitoalan ammattilaisten kansainvälinen foorumi

Hampurilainen lääkäri Matthias Kamp oli vuonna 1984 hyvin epäileväinen kuullessaan ensimmäisen kerran Bruno Gröningin opista. Tiedemiehen uteliaisuus sai hänet kuitenkin tutkimaan tarkemmin kertomuksia parantumisista, joita hän ei voinut lääketieteellisesti selittää. Pian häneen liittyi muitakin lääkäreitä. Heidän kanssaan Matthias Kamp perusti 1992 Lääketieteellisen erikoisryhmän (MWF). Siitä lähtien ryhmä on kehittynyt kaikkialla Euroopassa aktiiviseksi foorumiksi tuhansille lääkäreille ja muille terveydenhuoltoalan ammattilaisille. Tässä ryhmässä toimivat ovat sitoutuneet Bruno Gröningin henkeen. Matthias Kamp on kirjoittanut vuonna 1993 ilmestyneen kirjan ‘Bruno Gröning - Revolution in der Medizin" (Lääketieteen vallankumous) (2. painos 1994). Tässä kirjassa Kamp ei vain anna elävää kuvaa epätavallisesta ihmisestä nimeltä Bruno Gröning, vaan näyttää henkiparannuksen pätevyyden ja suuren merkityksen myös tämänhetkiselle terveydenhoitojärjestelmälle.

Erilaisilla julkaisuilla, esitelmillä, joita pidetään suurkaupungeissa Saksassa ja ulkomailla sekä lääkärien kokouksilla haluavat lääket. tri Matthias Kampiin liittyneet lääkärit raivata tietä henkiselle parantumiselle, joka ymmärryksen puutteesta usein torjutaan. Pyrkimyksenä on saada sille hyväksyntä samalla tavalla kuin jo aikoja sitten Iso-Britanniassa. Siellä on henkiparannus ollut jo vuosikymmenien ajan terveydenhoitojärjestelmään sisällytetty terapiamuoto.

Nykyajan tieteisiin suuntautunut ihminen ei ole ilman muuta valmis hyväksymään hengen avulla tapahtuvan paranemisen ilmiötä. Henkiparannusta kun ei voida tarkastella vain puhtaasti järkiperäisesti. Sitä näyttää ympäröivän salaperäisyyden kehä. Tästä alkaa Lääketieteellisen erikoisryhmän tehtävä. Se haluaa antaa objektiivisen kuvan tapahtuneista parantumisista tutkimalla esitettyjä parantumiskertomuksia lääkäreiden avulla. Siihen kuuluu, mikäli mahdollista riippumattomien, hoitavien lääkäreiden alkuperäisten ja parantumisten jälkeisten tutkimustulosten dokumentointi.

Siten on viime vuosina koottu arkisto, joka todistaa vakuuttavasti, että henkiparannuksella voidaan vaikuttaa elimellisiin sairauksiin ja myös rappeutumisesta johtuviin sairauksiin. Tämän kiistäminen tai henkiparannuksen selittäminen pelkän suggestion seuraukseksi ei enää päde, niin laaja on tutkitun aineiston määrä.

Lääketieteellisen erikoisryhmän edustajat toimivat ilman palkkiota, usein kiitollisuudesta itse koetusta tai toisten kohdalla tapahtuneista parantumisista. He toivovat, että mahdollisimman monet ammattikollegat luopuisivat pidättyväisyydestään ja vakuuttuisivat itse siitä, missä määrin oppi henkiparannuksesta Bruno Gröningin mukaan voisi tulla heillekin tietoisuuden, parantumisen ja parantamisen tieksi.