Gröning-yhdistys

Toive vapaasta toiminnasta yhdistyksen kautta

Voidakseen saavuttaa parantamiskiellosta huolimatta mahdollisimman monia ihmisiä Bruno Gröning oli perustanut jo viisikymmenluvun alussa yhteisöjä. Niissä hän piti yksinomaan esitelmiä ja teki kaikkensa voidakseen antaa tietonsa avunetsijöille.

Lain suoja ja arvovaltainen johtokunta

22.marraskuuta1953 hän antoi perustaa Murnaussa Seehausenissa kattojärjestöksi Gröning-yhdistyksen. Se oli tarkoitus rekisteröidä yhdistysrekisteriin, ja sen piti tarjota Bruno Gröningin toiminnalle lainmukaisen turvan. Näin oli tarkoitus estää tulevaisuudessa lopullisesti konflikti luontaisterapeuttilain kanssa.

Gröning-yhdistyksen johtokuntaan kuuluivat mm. kreivi Zeppelin, kreivi Matuschka, vapaaherratar Anni Ebner von Eschenbach, rakennushallituksen ylempi virkamies dipl.insinööri Hermann Riedinger ja johtaja Konstantin Weisser, alussa myös yhdistystä perustamassa ollut Rudolf Bachmann, josta yhdistys kuitenkin erosi pian. Elinikäiseksi presidentiksi nimitettiin Bruno Gröning.

Sihteerin voitontavoittelu on tärkeämpää kuin sairaiden hyvinvointi

Yhdistyksen sihteeriksi valittiin toimittaja ja kustannusvirkailija Egon Arthur Schmidt Heidelbergista. Hän oli ollut jo Herfordissa tiiviisti "ihmetohtorin" rinnalla ja perustanut Bruno Gröningin ystävien piirin. Se ei kuitenkaan toiminut Bruno Gröningin haluamalla tavalla ja lakkautettiin vähän ajan kuluttua. Silloin Gröning erosi Schmidtistä, koska tämä oli kavaltanut lahjoitusrahoja.

Schmidt kääntyi vuonna 1952 uudelleen Gröningin puoleen ja kertoi ymmärtäneen virheensä. Hän pyysi saada olla avustamassa järjestön rakentamistyössä, ja Bruno Gröning otti hänet taas avustajakseen. Näin Schmidtillä oli uusi tilaisuus näyttää, oliko hänen sydäntään lähellä todella sairaiden hyvinvointi vai ainoastaan oma taloudellinen hyöty.

Vuonna 1955 Bruno Gröning erosi lopullisesti Schmidtistä, koska tämän asenteessa ei ollut tapahtunut muutosta. Schmidt yritti jatkossakin hyötyä Gröningin kyvyistä. Eronsa jälkeen Schmidt tavoitteli joitakin oikeudenkäyntejä Gröningiä vastaan. Hän halusi saada Gröningiltä jälkikäteen rahaa vapaaehtoisesta avustustyöstään.

Kuka on olemassa ketä ja mitä tarkoitusta varten – yhdistys Gröningin toimintaa varten vai Gröningin toiminta yhdistystä varten?

Yhdistyksen johdon ottivat haltuunsa Konstantin Weisser ja Hermann Riedinger. Se näytti hyvin lupaavalta, koska he olivat valistuneita ja heidän sivistyksestään oli hyötyä Bruno Gröningin järjestölle. Mutta siinä piili myös se vaara, että he toimisivat ylimielisesti yksinkertaisen työmiehen tahtoa vastaan, koska tämä ei vastannut heidän sivistyksensä tasoa.

Ajan kuluessa kehitys kulki todellakin siihen suuntaan, ja molempien miesten oli aina vaikeampi ottaa Bruno Gröningiltä neuvoja vastaan. He näyttivät aivan unohtaneen, että yhdistys ei vain kantanut Bruno Gröningin nimeä, vaan oli olemassa hänen vuokseen. Näille kahdelle Gröning-yhdistyksestä tuli aina enemmän itsetarkoitus. He kadottivat silmistään kokonaan yhdistyksen varsinaisen päämäärän, kärsivien ihmisen auttamisen. Näytti siltä, että he eivät halunneet ymmärtää parantumisten tapahtuvan Gröningin eikä järjestön kautta.

Gröning-yhdistys kehittyi yhä enemmän alkuperäisen tarkoituksensa vastakohdaksi. Miehelle, jonka nimeä yhdistys kantoi, tuli yhdistyksestä vankila. Se ei tehnyt Gröningiä vapaaksi, vaan rajoitti häntä yhä enemmän.

Ensimmäinen parantamiskieltoa koskeva oikeudenkäynti (1951 – 1952)

Göningin toiminta lääketieteellisessä mielessä parannustoimintaa?

Syyte parantamistaidon luvattomasta harjoittamisesta

1951 - 1952 seisoi Bruno Gröning ensimmäisen kerran Münchenissä oikeuden edessä parantamistaidon luvattoman harjoittamisen vuoksi. Vielä 1949 oli Baijerin sisäministeriö pitänyt hänen toimintaansa vapaana rakkaudentoimintana. Nyt sitä pidettiin parantamistoimintana lääketieteellisessä mielessä.

Syyte nojasi luontaisterapeuttilakiin vuodelta 1939. Lailla kumottiin siihen asti voimassa ollut vapaus parantamiseen. Parantamistaito oli silloin tarkoitus antaa kansallissosialististen lääkäreiden käsiin.

Toisaalta luontaisterapeuttilain rikkominen, toisaalta ei 

Bruno Gröning vapautettiin syytteestä ensimmäisessä ja toisessa instanssissa. Münchenin käräjäoikeuden puheenjohtaja sanoi tuomiota julistaessaan maaliskuussa 1952:

"Tuomioistuin ei voi tuomita syytettyä yksipuolisten lausuntojen perusteella. On enemmän kuin epätodennäköistä, että Gröningin toiminta olisi luontaisterapeuttilain alaista. Toiminta kuuluu alueeseen, jota on tähän mennessä tutkittu aivan liian vähän."

Vetoomusoikeudenkäynnissä vapauttava tuomio tosin vahvistettiin, mutta Bruno Gröningin toimintaa nimitettiin selvästi parannustoiminnaksi luontaisterapeuttilain merkityksessä:

"Syytetty on siten suorittanut ilman lupaa ja ilman lääkärin pätevyyttä toimenpiteitä ihmisten sairauksien, vaivojen ja ruumiinvammojen toteamiseksi, parantamiseksi ja lievittämiseksi, mitä on pidettävä parantamistaitona luontaisterapeuttilain merkityksessä. […]"

Syyllisyyden pois sulkeva erehdys tarkoittaa samaa kuin parantamiskielto

Tuomiossa vielä: "Syytettyä ei voitu kuitenkaan sen johdosta tuomita, koska hänellä oli väärä käsitys parantamistaidon harjoittamisen objektiivisista tuntomerkeistä, mikä sulkee syyllisyyden pois, niin ollen hänen toimintansa ei ollut tahallista."

Koska syyllisyyden pois sulkeva väärinkäsitys, joka Bruno Gröningillä oli ollut, selvitettiin tuomioistuimen päätöksellä, se vastasi vapauttavasta tuomiosta huolimatta parantamiskieltoa. Siitä lähtien Bruno Gröningin oli tiedettävä, että hänen toimintansa oli parantamistaidon harjoittamista luontaisterapeuttilain merkityksessä ja sellaisena kiellettyä. Hänen toimintansa todellisia yhteyksiä, joiden mukaan hänen toimintatavallaan ei ollut mitään tekemistä parantamistoiminnan kanssa lääketieteellisessä merkityksessä, ei ymmärretty.

Huijareiden suvaitseminen

Bruno Gröning antaa kaikille ihmisille tilaisuuden kääntymiseen

Pakotettu maksamaan – avustajat näyttävät todelliset kasvonsa

Bruno Gröningiä lähestyivät jatkuvasti ihmiset sillä verukkeella, että haluavat tukea häntä. Mutta monia kiinnosti vain rahan keruu hänen kykyjensä kustannuksella. Hän näytti vetävän sellaisia ihmisiä vastustamattomasti puoleensa. Kun nämä ihmiset eivät saavuttaneet päämääriään tai kun Gröning irtaantui heistä, he yrittivät monesti pakottaa hänet maksamaan viemällä hänet pitkiin oikeudenkäynteihin.

Niin teki esim. rouva Hülsmann, joka miehensä kanssa otti Bruno Gröningin Herfordissa vieraakseen maaliskuussa 1949 kiitollisena poikansa parantumisesta. Kun kävi selville, että hän ei voinut ansaita rahaa Gröningillä, hän valitti työtuomioistuimeen. Hän antoi laskea sen ajan, jonka hän oli aikaisemmin tarjonnut maksutta Bruno Gröningin käyttöön, työajaksi ja vaati jälkeenpäin palkkaa. Bruno Gröningin täytyi maksaa hänelle elämänsä loppuun saakka joka kuukausi määrätty summa. Tämä ei ollut yksittäistapaus. Tässä tai vastaavassa muodossa näyttivät monet Gröningin entiset avustajat todelliset kasvonsa.

"Myös näiden ihmisten täytyi olla, jotta voitiin tuoda esille, kuka ihminen on"

Mutta miksi Bruno Gröning päästi näennäiset avustajat niin lähelle itseään? Miksi hän ei pysytellyt loitolla sellaisista "keinottelijoista"? 31. elokuuta 1950 Münchenissä pitämässään esitelmässä hän otti tähän kysymykseen kantaa: "Ihmiset ovat yrittäneet tähän mennessä kaikkensa ansaitakseen rahaa tämän pienen miehen tiedoilla ja taidoilla. He ajattelivat löytäneensä kultakaivoksen. Heillä oli myös osittain mahdollisuus rahan ansaitsemiseen, mutta se ei ole Luojan kiitos hyödyttänyt heitä ollenkaan. Myös näitä ihmisiä täytyi olla, jotta voitiin tuoda esille, kuka ihminen on, että ihminen ei kaihda mitään keinoja eikä kysy sitä, saako sairas apua vai ei. On ihmisiä, jotka tekevät mitä tahansa, he voivat rauhassa nähdä sairaan lojumassa jossakin. He eivät ole koskaan välittäneet siitä, he tekivät kaikkensa päästäkseen lähelleni. Tiedän, että siellä ja täällä ihmetellään sitä, että jos se mies tietää niin paljon, miksi hän ei sitä tietänyt, ehkä hän ei tiedäkään mitään. Tiedänkö jotakin ja kuinka paljon tiedän, sen saatte tietoonne vähä vähältä. Mutta tämän kohdan täytyi olla näin. Tämä materiaali puuttui rakennustyöstä, jotta Teille kaikille voitiin raivata tie vapaaksi."

"...silloin jokainen tietää, keitä he ovat"

Grete Häusler (1922 – 2007), itse parantunut, Bruno Gröningin pitkäaikainen avustaja ja "Bruno Gröningin ystäväpiirin" perustaja, kirjoittaa kirjassaan Tämä on totuus Bruno Gröningistä ja hänen vaiheistaan seuraavasta tapauksesta: "Kun kerran jätin Bruno Gröningille hyvästit ja toivotin hänelle kaikkea hyvää sanoen: ’Herra Gröning, toivon, että saatte toimia rauhassa niin, ettei kukaan väärä avustaja enää haittaa Teitä’, vastasi hän suureksi hämmästyksekseni: ’Tyystin väärin, sen täytyy olla näin!’ Silloin en sitä ymmärtänyt, mutta hän selitti minulle, miksi hänen täytyy tehdä ja kestää tämä kaikki. Hän paljasti minulle siten suuren salaisuuden: ‘Tiedän, mitä ihminen sisimmässään kantaa. Mutta jos sanoisin ihmisille: ’Tuo on valehtelija, tuo on huijari, varas’, ei kukaan uskoisi minua. Mitä minun on tehtävä? Minun on vedettävä nämä ihmiset lähelleni, opetettava heille hyvää, kannustettava heitä kääntymään ja annettava heille sitten tilaisuus valehdella, petkuttaa ja varastaa. Jos he sen nyt kaikesta huolimatta tekevät, tietää jokainen, keitä he ovat. Annan heidän sitten tulla hyvin lähelle, en ole pelkuri, sitten taistelen.’"

Uusia teitä ja umpikujia

Keinottelijoita Gröningin ympärillä

Itse itsensä nimittänyt Gröningin manageri ainutkertaisine vaatimuksineen

Vaimonsa parantumisesta kiitollisena wangeroogelainen liikemies Otto Meckelburg halusi tukea Bruno Gröningiä ja esitti hänelle konkreettisia suunnitelmia parantoloiden perustamiseksi. Bruno Gröning suostui siihen, ja Meckelburgista tuli hänen "managerinsa".

Joulukuun lopulla lähtivät molemmat Wangeroogeen. Siellä Gröning puhui Meckelburgin järjestämissä tilaisuuksissa ja sai aikaan lukuisia parantumisia. Hän luotti täysin tähän mieheen. 8. tammikuuta 1950 Gröning antoi Wangeroogen saarella asiakirjojen vahvistamalla suostumuksella tulevaisuuden toimintansa kokonaan Meckelburgin käsiin:

"Herra Gröning antaa suostumuksensa herra Meckelburgin suunnitelmalle ja sitoutuu olemaan ehdottomasti käytettävissä päämäärän saavuttamiseksi, antamaan herra Meckelburgille kaiken tarvittavan tuen suunniteltua yhdistystä perustettaessa sekä yhdistyksen myöhäisemmässä toiminnassa ja tekemään kaiken voitavansa palvellakseen edellä mainittuja päämääriä. Tämä velvollisuus herra Gröningillä on sekä henkilökohtaisesti herra Meckelburgia että perustamisvaiheessa olevaa yhdistystä ja sen yllämainittuja päämääriä kohtaan. Lisäksi herra Gröning sitoutuu olemaan antamatta tukeaan kenellekään muulle henkilölle tai henkilöryhmälle. Hän toimii vain yhdistyksen puitteissa ja vain yhteisymmärryksessä herra Meckelburgin kanssa."

Jo tammikuussa Meckelburg perusti Yhdistyksen Gröningin parantamismenetelmien tutkimiseksi Hänestä itsestään tuli toiminnanjohtaja ja hän sai 1.000,- DM palkkaa kuukaudessa. Bruno Gröning ei saanut rahaa. Selvisi, että Meckelburg ei pitänyt lupauksiaan. Hän näki Gröningissä vain rahanlähteen ja nimitti tätä pilkallisesti "tallinsa parhaimmaksi hevoseksi". Sairaat ihmiset eivät häntä kiinnostaneet. Hän oli sitonut Gröningin sopimuksella itseensä, ja "ihmeparantajan" täytyi tehdä, mitä hän vaati.

Vasta kesäkuussa 1950 Gröningin onnistui irtaantua Meckelburgista, minkä johdosta tämä vannoi kostoa: "Sen Gröningin panen vielä matalaksi, teen siitä hakkelusta."

Luontaisterapeutti ja hänen esitelmätarjouksensa

Sen jälkeen Gröning työskenteli joitakin kuukausia müncheniläisen luotaisterapeutin Eugen Enderlinin kanssa. Enderlin oli parantunut Traberhofissa ja tarjosi Bruno Gröningille mahdollisuutta pitää esitelmiä vastaanottotiloissaan. Mutta myös Enderlin osoittautui keinottelijaksi. Hän ei ollut kiinnostunut auttamisesta. Hän halusi hyötyä taloudellisesti "Gröning-ilmiöstä". Vuoden lopulla Gröning erosi Enderlinistä, ja myöhempikin yhteistyö 1952 - 1953.kariutui samasta syystä.

Parantajakarrieristi

Gröning piti sen jälkeen esitelmiä Gräfelfingissä Weikersheim-nimisessä matkustajakodissa. Toimittaja tri Kurt Trampler otti hänet luokseen ja järjesti näitä tilaisuuksia. Hän oli tutustunut Gröningiin jo syksyllä 1949. Trampler oli mennyt silloin erään müncheniläisen lehden toimittajana Traberhofiin, ja hänen jalkansa oli parantunut siellä odottamatta. Kiitollisuudesta hän kirjoitti kirjan Suuri kääntyminen ja asettui Gröningin puolelle viranomaisten edessä. Gräfelfingin esitelmissä kävi paljon ihmisiä kuten Enderlinkin luona aikoinaan. Mutta myös Trampleriin yhteys katkesi. Tämä uskoi eräänä päivänä oppineensa Gröningiltä tarpeeksi. Hän erosi Gröningistä ja ryhtyi itsenäiseksi parantajaksi.

Traberhof- Joukkoryntäys Rosenheimissa

Syyskuussa 1949 kokoontuu päivittäin Gröningin eteen apua etsivien ihmisen joukko, joinakin päivinä jopa 30.000

Heidelbergin tutkimusten jälkeen Bruno Gröning lähti elokuussa 1949 Etelä-Saksaan. Hän halusi välttää hälinää, joka oli vallinnut hänen ympärillään ja vetäytyi Münchenin lähellä Rosenheimissa sijaitsevalle yksityiselle maatilalle. Hänen oleskelunsa siellä onnistuttiin pitämään aluksi salassa. Mutta kun ensimmäiset lehdet olivat tiedottaneet Gröningin tulosta Baijeriin, alkoi todellinen joukkoryntäys.

Päivittäin virtasi ihmisjoukkoja Rosenheimin Traberhofiin, joinakin päivinä jopa 30.000. Lehdistö, radio ja viikkokatsaus elokuvateattereissa tiedottivat siitä. Siellä tehtiin myös elokuva, jonka nimi oli "Gröning" ja joka dokumentoi tapahtumia hänen ympärillään.

Raamatullisia kohtauksia

Zeitungsblitz-lehti kirjoitti syyskuun toisella viikolla erikoisnumerossaan: "Vähitellen oli paikalle kerääntynyt yli kymmenentuhatta ihmistä. He olivat odottaneet jo tuntikausia kovassa kuumuudessa sitä suurta hetkeä, jolloin Gröning tuli parvekkeelle, puhui ihmisille ja lähetti parannuksenvoimaansa. Ihmiset seisoivat tiiviisti vieri vieressä päästäkseen täysin osallisiksi Gröningin ’parannuksensäteistä’. Pyörätuoleissaan tai lepotuoleissa istuivat hyvin vakavasti sairaat ja kauempana seisovat yksittäiset ihmiset alkoivat jo reagoida. Puoliksi sokeat saivat taas näkönsä takaisin, siihen asti liikuntavammaiset nousivat taas ylös, taas liikuttivat rammat jäykkiä jäseniään. Sadat kertoivat voimistuneista kivuista sairaissa kohdissa, vedosta, pistämisestä ja kihelmöinnistä, sanoinkuvaamattomasta ’kevyen olon’ tunteesta tai yhtäkkiä häviävästä päänsärystä."

Raamatullisia kohtauksia ei nähty vain Traberhofissa. Kaikkialla, minne Gröning ilmestyi, häntä ympäröivät salamannopeasti lukemattomat sairaat. Anita Höhne kuvailee kirjassaan Tämän päivän henkiparantajia olosuhteita Gröningin ympärillä: "Pyhiinvaellukset alkoivat välittömästi, kun Gröning ilmoitti tulostaan. Tyypillisiä ovat kohtaukset, joita toimittaja Rudolf Spitz näki käydessään Gröningin luona Münchenissä syyskuussa 1949:

’Kello 19.00 seisoi tuhansia ihmisiä Sonnenstrassella. He seisoivat siellä vielä kello 22.30. Olen kokenut viiden sotavuoden aikana paljon, mutta en koskaan ollut järkyttyneempi kuin niiden neljän tunnin aikana, jolloin istuin Bruno Gröningiä vastapäätä ja koin kauhistuttavan kurjuuden ja kärsimyksen paraatin. Epileptikkoja, sokeita ja rampoja kainalosauvoineen tungeksi hänen luokseen. Äidit toivat rampoja lapsiaan Gröningin eteen. Ihmiset pyörtyilivät, kuului huutoja, anovia avunhuutoja, pyyntöjä, toivomuksia, syviä huokauksia.’"

Valtiovaltan hyväntahtoinen asenne

Anita Höhne siteeraa edelleen toimittaja Rudolf Spitziä: "’Sairaita paareilla, halvaantuneita, suurta ihmisjoukkoa tarkkaili myös toinen müncheniläinen toimittaja tri Kurt Trampler Rosenheimissa sijaitsevassa Traberhofissa, jossa Bruno Gröning silloin asui. Trampler tuli Münchener Allgemeine-viikkolehden reportterina. Hän oli viileä journalisti, joka kirjoitti vain siitä, minkä itse näki ja kuuli: ’Kuulemme nyt parvekkeelta äänen, joka ei ollut Gröningin ääni, ja kiiruhdamme ikkunaan. Münchenin poliisipäällikkö Pitzer puhuu ihmisille. Hän kertoo siitä, että häntä vuosia vaivannut iskiasvaiva parantui huomattavasti Gröningin läsnä ollessa. Pitzner ei varmastikaan ole mikään herkkiin kuvitelmiin taipuvainen mies, mutta hän voi todistaa sen, mitä on itsessään havainnut. Nyt hän tunnustaa julkisesti olevansa Gröningin puolella, ja CSU:n kansanedustaja Hagen tulee hänen jälkeensä samanlaisella selityksellä.’"

Myös Baijerin viranomaiset suhtautuivat Bruno Gröningiin hyväntahtoisesti. Sanomalehti Münchner Merkur kirjoitti 7. syyskuuta 1949 otsikolla "Hyväntahtoisuutta Gröningiä kohtaan": "Pääministeri tri Erhard sanoi maanantaina lehdistötilaisuudessa, että sellaisen ’epätavallisen ilmiön’ kuin Bruno Gröningin ei pitäisi antaa haaksirikkoutua pykäliin. Hänen mielestään ei Baijerissa ollut suuria vaikeuksia antaa Gröningille toimintalupaa.

Baijerin sisäministeriöltä tuli lehteen seuraava tiedonanto: Bruno Gröningin parantamistoimintaa tutkittaessa kävi ilmi, että se voidaan nähdä vapaana rakkaudentoimintana eikä siihen tarvita näissä puitteissa luontaisterapeuttilain vaatimaa lupaa."

Maineen vahingoittamisen jälkeen parantumisten lääketieteellinen dokumentoiminen

Traberhofissa oli Gröningin ympärillä kovaa hälinää. Sinne soluttautui keinottelijoita, jotka halusivat hyötyä taloudellisesti hänen kyvyistään. He vahingoittivat Gröningin mainetta ja aiheuttivat sen, että viranomaiset etääntyivät Gröningistä. Kun olosuhteet tulivat sietämättömiksi, vetäytyi Gröning Baijerin vuoristoon. Hän halusi harkita joitakin tarjouksia, jotka mahdollistaisivat parantoloiden perustamisen. Hänen pyrkimyksenään oli perustaa laitoksia, joissa avunetsijät voisivat parantua järjestyneissä olosuhteissa. Tarkoituksena oli, että lääkärit suorittaisivat alustavat tutkimukset ja jälkitarkastukset Heidelbergin esikuvan mukaisesti ja dokumentoisivat tapahtuneet parantumiset.

"Ilmiö Gröning" ja tiede

Lääketieteellinen tutkimus Heidelbergissä, luvassa on kirjallinen lausunto

Näihin Herfordin aikoihin lääketieteen erikoistoimittajat tutkivat Gröningin parantamistuloksia. Marburgissa toimiva psykologi ja lääkäri prof. tri H. G. Fischer lähti Herfordiin mukanaan erikoiskirjeenvaihtajia. Herfordissa hän keskusteli parantuneiden kanssa ja hänen täytyi hämmästyksekseen todeta, että Gröningin "metodi" tuotti todella hyviä tuloksia. Revue-lehti, päätti siitä syystä ryhtyä tieteellisesti selvittämään "Gröning-ilmiötä". "Ihmetohtorin parantamismenetelmää" oli tarkoitus tutkia Heidelbergin yliopistollisessa sairaalassa.

Bruno Gröning suostui Fischerin ehdotuksiin, koska hänelle oli onnistuessaan luvassa myönteinen lausunto. Gröning toivoi löytäneensä tien vapaaseen toimintaan.

Parantumisia lääkäreiden silmien edessä – "Bruno Gröning ei ole puoskari"

Tutkimukset alkoivat 27. heinäkuuta. Niiden 80.000 sairaan joukosta, jotka olivat lähettäneet Gröningille avunpyyntökirjeen, valittiin sairaat, joita auttamalla Gröningin oli näytettävä kykynsä. Lisäksi oli valittu joitakin Heidelbergin Ludolf-Krehl-klinikan potilaita. Heidät kaikki tutkittiin ensin huolellisesti ja laadittiin tarkkoja diagnooseja. Se jälkeen he tulivat Gröningin luokse, joka antoi "menetelmänsä" vaikuttaa heihin. Läsnä oli koko ajan lääkäreitä. He olivat todistamassa, miten sairaudet hävisivät osittain spontaanisti. Sairaalassa tehdyt jälkitarkastukset vahvistivat parantumiset. Jopa parantumattomat sairaudet kuten Behterevin tauti parantuivat.

Revuessä julkaistussa etukäteislausunnossa prof. tri Fischer sanoi nimenomaan, että Bruno Gröning ei ollut puoskari, vaan luonnostaan lahjakas sielunlääkäri. Siten hän yritti selittää omalta näkökannaltaan "Gröning-ilmiön". Sillä hän ei kuitenkaan osunut Gröningin kohdalla oikeaan.

Gröning kieltäytyy liiketoimista

Lopullisen lausunnon piti valmistua sitten, kun kaikki tulokset oli tutkittu. Bruno Gröningille vakuutettiin, että hänen toiminnalleen tulevaisuudessa raivattaisiin tie vapaaksi. Sillä välin ehdottivat professorit Fischer ja von Weizäcker (joka oli koko hankkeen suojelijana) Bruno Gröningille seuraavaa: He aikoivat perustaa parantoloita, joissa Gröning voisi toimia lääkäreiden rinnalla. He kuitenkin johtaisivat parantoloita ja valitsisivat potilaat.

Siihen Bruno Gröning otti kantaa: "Professori F:n minulle tässä yhteydessä asettamat taloudelliset ehdot ja muut seikat olivat sellaisia, etten voinut hyväksyä niitä. Tästä käytiin tietysti monia neuvotteluja myös niiden herrojen kanssa, jotka halusivat rahoittaa toiminnan. En voinut hyväksyä professori F:n ehdotuksia, vaan hylkäsin ne siitä syystä, että 1. minulla ei ollut penniäkään rahaa, joten en olisi voinut sitoutua taloudellisesti mihinkään, mitä en olisi voinut täyttää; 2. en ole koskaan ajatellut tekeväni tästä hankkeesta liiketoimintaa. Siksi oli täysin mahdotonta vaatia minulta mitään sellaista. Sitä paitsi halusin tehdä vain sitä, mitä kutsumukseni edellytti: auttaa avunetsijöitä ja olla siksi lääkäreiden ja psykologien käytettävissä. Mutta en halunnut koskaan tehdä tästä asiasta liiketoimintaa."

Lausunto jäi tulematta ja potentiaalinen ristiriita lain kanssa

Bruno Gröningin torjuvan asenteen vuoksi professorit eivät olleet enää kiinnostuneita hänestä. Luvattua lausuntoa ei koskaan annettu. Sen sijaan, että hänelle oltaisiin tehty vapaa toiminta mahdolliseksi, heitettiin uusia kapuloita rattaisiin. Tutkimuksessa puhuttiin hänen "parantamismenetelmänsä" yhteydessä mm."hoidosta", "potilaasta", ja se arvioitiin lääketieteelliseksi toiminnaksi. Se ennakoi jo ristiriitaa luontaisterapeuttilain kanssa.

1949 – julkisen mielenkiinnon kohteena

Bruno Gröningin toiminta Herfordissa

Tuhannet sairaat ja avunetsijät piirittävät Gröningin

Yhdeksänvuotias Dieter Hülsmann oli ollut jo pidemmän aikaa vuoteenomana. Hänellä oli progressiivinen lihasdystrofia. Ei yksikään niistä lääkäreistä ja professoreista, joiden luona poika oli käynyt, kyennyt auttamaan häntä. Sen jälkeen, kun Bruno Gröning oli huolehtinut pojasta, tämä pystyi taas kävelemään. Insinööri Hülsmann - poikansa äkillisestä parantumisesta haltioissaan - pyysi vierasta jäämään luokseen. Hän halusi kutsua paikalle muitakin sairaita, joita "ihmemiehen" pitäisi auttaa, kuten Hülsmann sen ilmaisi.

Bruno Gröning otti tarjouksen vastaan, ja päivä päivältä tuli enemmän avunetsijöitä. Yhä useammat ihmiset kuulivat ihmeellisistä tapahtumista Gröningin ympärillä. Ei kestänyt kauan, kunnes kaikki tiesivät hänen nimensä. Lehdet kirjoittivat "ihmetohtorista". Hänestä tuli brittiläisellä vyöhykkeellä jatkuva puheenaihe. Tuhansia ihmisiä virtasi Wilhelmsplatzille, ja ihmismassat ympäröivät rakennuksen.

Manfred Lütgenhorst lehdestä Münchner Merkur kirjoitti 24. kesäkuuta 1949 mm: "Kun tulin aamupäivällä kello 10.30 Herfordiin, seisoi pienen kaksikerroksisen Wilhelmsplatzilla sijaitsevan talon edessä noin tuhat ihmistä. Näkymä oli sanoin kuvaamattoman surkea. Lukemattomia halvaantuneita pyörätuoleissa, toisia kantoivat heidän omaisensa, sokeita, kuuromykkiä, äitejä, joilla oli mukanaan tylsistyneitä ja raajarikkoisia lapsia, vanhat mummot ja nuoret miehet tungeksivat ja voihkivat. Aukiolle oli pysäköity melkein sata henkilö-, kuorma- ja linja-autoa. Ne kaikki tulivat hyvin kaukaa."

Halvaantumisia, mahahaavoja, sokeutta: "Herra Gröning katsoi minuun, ja nyt olen taas täysin terve."

Manfred Lügenhorst jatkaa: "’Uskotteko, että teidät parannetaan?’ kysyin sairailta. He nyökkäsivät. ’Teidän olisi pitänyt olla täällä eilen’, yksi heistä vastasi. ’ Herra Gröning oli Viersenissä Reininmaalla, ja täällä pihassa nousi viisi rampaa ylös ja lähti terveenä kotiin. Kaukoparannus - piha teki heidät terveiksi.’ Muut sairaat vahvistivat tämän.

Kuljin edelleen ihmisjoukon läpi ja pikakirjoitin muistiin heidän ihmeellisiä kertomuksiaan. Ne riittäisivät täyttämään kokonaisen kirjan. Kun sytytin savukkeen, sanoi vieressäni seissyt nuori mies: ’Myykää minulle yksi, olkaa hyvä!’ Miehellä oli yllään sotilastakki, ja hän näytti aivan Venäjältä palanneelta sotavangilta. Annoin hänelle savukkeen. Hän sytytti sen ja sanoi riehakkaasti: ’Katsokaapas, nyt voin tehdä taas itse kaiken.’ Näin sanoessaan hän liikutti oikeaa käsivarttaan ja sormia sekä oikeaa jalkaansa. ’Paransiko Gröning Teidätkin?’ kysyin. ’Paransi. Oikea puoleni halvaantui Venäjällä. Herra Gröning katsoi minuun, ja olen nyt täysin terve, enkä pysty sitä vieläkään käsittämään.’ Hän heilutteli onnellisena jäseniään.

Lähdin erään valkohiuksisen, noin 40-vuotiaan naisen ympärillä seisovaa ryhmää kohti. ’Tietysti herra Gröning paransi minutkin’, kuulin naisen sanovan. ‘Minulla oli suuren suuria mahahaavoja, laihduin jatkuvasti enkä saanut kivuilta enää nukutuksi. Meitä oli Gröningin luona kaksitoista. […] Hän katsoi minuun, ja minusta tuntui, kuin haavaumat olisivat pudonneet kuin kivi maahan. Siitä lähtien minulla ei ole ollut enää kipuja, painoni on nousussa, ja röntgenkuvat, joita annoin ottaa, näyttivät selvästi, että haavat olivat hävinneet. Antauduin lääkäreiden tutkintakomission käytettäväksi. Voin kertoa Teille, että lääkärit olivat hämmästyneitä!’

Nainen jatkoi: ’Mutta tämä ei ole vielä mitään. Viime viikolla oli pihalla sokea mies. Hän odotti täällä monta päivää ja yötä. Koska tulen tänne usein, mies herätti huomiotani. Säälin häntä ja kutsuin hänet syömään. Mutta hän kieltäytyi tulemasta mukaan. ’Minun täytyy odottaa sitä hetkeä, jolloin Gröning tulee ulos.’ Vein hänelle sämpylöitä ja tarjouduin huolehtimaan siitä, että hänet viedään asemalle. ’En tarvitse ketään, sillä tulen menemään yksin asemalle.’ Ja sitten näin sen omin silmin. Herra Gröning tuli, ja tämä nuori mies huusi: ’Näen taas!’ Harso oli todellakin poistunut hänen silmiensä edestä. Hän kuvasi minulle, minkälainen laukku minulla oli kädessäni. Hän sanoi: ’Tuolla menee auto, ja tuossa on sen rekisterikilpi’, ja itse hän löysi tien asemalle. Kaikki lähellä olleet itkivät ilosta.’"

Parantamiskielto viranomaisten ja lääkärikunnan toimesta

Ei kestänyt kauaa, kun myös viranomaiset - ennen kaikkea terveysvirasto - ottivat tapauksen hoitaakseen. Muodostettiin tutkintakomissio, ja Bruno Gröning sai parantamiskiellon. Jotkut vaikutusvaltaiset lääkärit olivat hänen ilmeisimpiä vihamiehiään. He tekivät kaikkensa estääkseen Gröningin toiminnan. He vaativat, että hänen parantamiskykynsä tutkitaan tieteellisesti. Mutta millainen asenne kiellon takana piili, käy selvästi ilmi seuraavasta, erään ratkaisevasti mukana vaikuttaneen lääkärin ilmaisusta: "Gröning voi todistaa mitä hyvänsä, hänelle ei kuitenkaan tulla antamaan parantamislupaa." "Gröningin kanssa tekemisissä oleminen loukkaa lääkäreiden ammattikunniaa." Kesäkuun lopulla Gröningin täytyi lähteä Herfordista lopullisesti. Kaikki pyrkimykset parantamisluvan saamiseksi olivat epäonnistuneet.