Ensimmäinen parantamiskieltoa koskeva oikeudenkäynti (1951 – 1952)
Göningin toiminta lääketieteellisessä mielessä parannustoimintaa?
Syyte parantamistaidon luvattomasta harjoittamisesta
1951 - 1952 seisoi Bruno Gröning ensimmäisen kerran Münchenissä oikeuden edessä parantamistaidon luvattoman harjoittamisen vuoksi. Vielä 1949 oli Baijerin sisäministeriö pitänyt hänen toimintaansa vapaana rakkaudentoimintana. Nyt sitä pidettiin parantamistoimintana lääketieteellisessä mielessä.
Syyte nojasi luontaisterapeuttilakiin vuodelta 1939. Lailla kumottiin siihen asti voimassa ollut vapaus parantamiseen. Parantamistaito oli silloin tarkoitus antaa kansallissosialististen lääkäreiden käsiin.
Toisaalta luontaisterapeuttilain rikkominen, toisaalta ei
Bruno Gröning vapautettiin syytteestä ensimmäisessä ja toisessa instanssissa. Münchenin käräjäoikeuden puheenjohtaja sanoi tuomiota julistaessaan maaliskuussa 1952:
"Tuomioistuin ei voi tuomita syytettyä yksipuolisten lausuntojen perusteella. On enemmän kuin epätodennäköistä, että Gröningin toiminta olisi luontaisterapeuttilain alaista. Toiminta kuuluu alueeseen, jota on tähän mennessä tutkittu aivan liian vähän."
Vetoomusoikeudenkäynnissä vapauttava tuomio tosin vahvistettiin, mutta Bruno Gröningin toimintaa nimitettiin selvästi parannustoiminnaksi luontaisterapeuttilain merkityksessä:
"Syytetty on siten suorittanut ilman lupaa ja ilman lääkärin pätevyyttä toimenpiteitä ihmisten sairauksien, vaivojen ja ruumiinvammojen toteamiseksi, parantamiseksi ja lievittämiseksi, mitä on pidettävä parantamistaitona luontaisterapeuttilain merkityksessä. […]"
Syyllisyyden pois sulkeva erehdys tarkoittaa samaa kuin parantamiskielto
Tuomiossa vielä: "Syytettyä ei voitu kuitenkaan sen johdosta tuomita, koska hänellä oli väärä käsitys parantamistaidon harjoittamisen objektiivisista tuntomerkeistä, mikä sulkee syyllisyyden pois, niin ollen hänen toimintansa ei ollut tahallista."
Koska syyllisyyden pois sulkeva väärinkäsitys, joka Bruno Gröningillä oli ollut, selvitettiin tuomioistuimen päätöksellä, se vastasi vapauttavasta tuomiosta huolimatta parantamiskieltoa. Siitä lähtien Bruno Gröningin oli tiedettävä, että hänen toimintansa oli parantamistaidon harjoittamista luontaisterapeuttilain merkityksessä ja sellaisena kiellettyä. Hänen toimintansa todellisia yhteyksiä, joiden mukaan hänen toimintatavallaan ei ollut mitään tekemistä parantamistoiminnan kanssa lääketieteellisessä merkityksessä, ei ymmärretty.
