Suuri oikeudenkäynti (1955-1957)

Syyte tuottamuksellisesta taposta, vapauttava tuomio ja lopullinen parantamiskielto

4. maaliskuuta 1955 virallinen syyttäjä nosti uudelleen syytteen Gröningiä vastaan. Taas häntä syytettiin luontaisterapeuttilain rikkomisesta. Toisessa kohdassa häntä syytettiin yhdessä tapauksessa tuottamuksellisesta taposta.

Gröning kiistää väitetyn lupauksen parantumisesta ja lääkärinhoidon kieltämisen

Kun Gröning oli saanut syytekirjelmän, hän kääntyi ystäviensä puoleen: "Rakkaat ystäväni! Näinä päivinä ovat lehdistö ja radio enemmän tai vähemmän tarkoituksenhakuisesti tiedottaneet minusta ilmoittamalla Münchenin virallisen syyttäjistö II:n valmistelleen minua vastaan syytteen tuottamuksellisesta taposta. Minun väitetään luvanneen vuonna 1949, että muuan seitsemäntoistavuotias tuberkuloosia sairastanut tyttö parantuisi. Väitetään, että olisin estänyt häntä menemästä parantolaan tai lääkäriin. Väitetään, että olen syypää tämän nuoren ihmislapsen kuolemaan. Joka on selväjärkisenä lukenut ja kuullut nämä ilmoitukset, on todennäköisesti käsittänyt, mitä niillä ajetaan takaa. Tarkoitus on saattaa ystäväni hämmennyksiin ja estää kaikkia etsiviä paneutumasta lähemmin pyrkimyksiimme ja julistamaani tietoon. Kaikin keinoin yritetään estää minun, Gröning-yhdistyksen ja teidän toimintanne. Itsestään selvästi asiat ovat toisin, kuin ne esitetään! Ystävilleni minun ei tarvitse selittää mitään. He tietävät, että en anna minkäänlaisia "parantumislupauksia" enkä neuvo koskaan luopumaan lääkärinhoidosta."

Merkillisen myöhään ryhdyttiin tutkimaan

Gröning kirjoittaa ystävävilleen edelleen: "Vuonna 1952 minut vapautettiin syytteestä. Eikö olekin merkillistä, että ‘Kuhfussin tapausta’, joka oli ollut jo vuoden 1949 lopulla, ei otettu silloin esille, kun minua vastaan käytiin oikeutta 1951 - 1952, vaikka koko aineisto oli jo olemassa! Eikö olekin huomiota herättävää, että tutkimukset uutta, minua vastaan käytävää oikeudenkäyntiä varten laitettiin vireille samaan aikaan, kun julkisuudessa saatiin tietää, että Murnaussa oli 22.marraskuuta1953 perustettu Gröning-yhdistys! Vuodesta 1954 lähtien on nimittäin lukuisia paikallisia yhteisönjohtajia ja ystäviä sekä yhdistyksen jäseniä kuulusteltu ja tarkkailtu poliisin toimesta."

Puolustuksen todistajia ei hyväksytä, syyttäjän todistajat tervetulleita

Oikeudenkäynnin valmistelut kestivät yli kaksi vuotta. Bruno Gröningin puolustusta vaikeutettiin melkoisesti. Lähes kaikki Gröningin puolesta todistavat hylättiin, mutta syyttäjän todistajat hyväksyttiin. Heidän joukossaan oli kaksi Gröningin entistä avustajaa: Eugen Enderlin ja Otto Meckelburg. Erityisesti Meckelburg, joka istui ensimmäisessä oikeudenkäynnissä myös syytettyjen penkillä, kääntyi huomiota herättävän kärkevästi Gröningiä vastaan. Hän teki kaikkensa vahingoittaakseen Gröningiä. Syytekohdassa, jossa oli kysymys kuolemantuottamuksesta, hänellä oli ratkaiseva rooli. Kyse oli tapauksesta, joka oli sattunut aikana, jolloin hän oli ollut Gröningin "manageri".

Manipuloitu kiistakysymys Ruth Kuhfußin tapaus

Marraskuussa 1949 pankkivirkailija Emil Kuhfuss oli mennyt seitsemäntoistavuotiaan, molemminpuolista keuhkotuberkuloosia sairastavan tyttärensä Ruthin kanssa Gröningin esitelmään. Gröning tunnisti heti, että tyttöä ei enää voitu auttaa, ja ilmaisi sen myös läsnä olleelle lääkärille. Mutta Meckelburg painosti Gröningiä kiivaasti ja vaati, että tämän pitäisi ottaa tapaus hoitaakseen. Esitelmän jälkeen Bruno Gröning ja Ruth Kuhfuss siis tapasivat henkilökohtaisesti. Gröning rohkaisi sairasta tyttöä ja kehotti isää viemään tyttärensä yhdeksän päivän päästä erikoislääkärin tutkittavaksi. Sillä tavalla Gröning halusi saada tytön, joka ei halunnut enää tietää mitään lääkäreistä, uudelleen lääkärin hoitoon. Isä vakuutti huolehtivansa siitä, että tytär lähtee lääkäriin.

Myöhemmin käydyn kirjeenvaihdon hoiti Meckelburg, eikä se saavuttanut Gröningiä. Vasta toukokuussa 1950 Gröning kuuli taas Ruth Kuhfussista. Isä oli kirjoittanut anovia kirjeitä Gröningille ja pyytänyt tapaamista. Meckelburg ei antanut kirjeitä eteenpäin, vaan sopi omavaltaisesti Gröningin tietämättä tapaamisesta herra Kuhfussin kanssa. Vasta vähän ennen sovittua ajankohtaa Meckelburg tiedotti siitä Gröningille ja pakotti hänet tulemaan mukaansa.

Myöhemmin Meckelburg väitti, että Bruno Gröning oli luvannut tytön paranevan. Mutta itse hän oli vakuuttanut isälle saavansa Gröningin parantamaan tytön. Meckelburg piti pankkivirkailijaa hyvänä rahanlähteenä, josta halusi ammentaa. Mutta siihen tarkoitukseen hän tarvitsi Gröningiä. Vähän ajan kuluttua tapaamisesta Gröning irtaantui Meckelburgista.

Bruno Gröningiä vastaan nostettiin vakava syyte, että hän olisi kieltänyt Ruth Kuhfussilta lääkärinhoidon. Sitä vastaan puhui kuitenkin se tosiasia, että hän oli lähettänyt tytön jo ensimmäisen tapaamisen jälkeen lääkäriin. Sen todistivat jopa syyttäjän todistajat. Gröning kehotti myös radiopuheessaan syksyllä 1949 ihmisiä "käymään loppuun saakka lääkärintarkastuksissa ". Avunetsijöitä hän kehotti aina luottamaan lääkäriinsä.

Ruth Kuhfuss, jolla oli takanaan kivuliaita, mutta tuloksettomia hoitoja, kieltäytyi antamasta hoitaa itseään enää. 30. joulukuuta 1950 hän kuoli sairauden seurauksena.

Lääkärinlausunto vahvistaa parantumisen toivottomuuden

Lääket. tri Otto Freihofer valaisi lausunnossaan lääketieteellisestä näkökulmasta Ruth Kuhfussin tapausta: "Asiallisesti tarkasteltuna täytyy jokaisen maallikon olla vakuuttunut siitä, samalla tavalla kuin Säckingenin terveysviranomaisetkin sen ilmaisivat, että parantuminen oli inhimillisen arvion mukaan mahdotonta, koska ’tilanne oli hyvin vakava’, lääkäreiden löydösten mukaan ’hengenvaarallinen’ tai ’vaara oli lähellä’. Samoin täytyy jokaisen rehellisen ja sine ira et studio (puolueettomasti) ajattelevan lääkärin, joka ei luule liian itsevarmasti, että voisi olla riippumaton luonnon voimista, kun hänellä on omistuksessaan kaikkein uusimpia lääkkeitä, yhtyä professori Lydtinin Münchenissä antamaan lausuntoon, jonka mukaan ’ei voida sanoa, että ennen 5. marraskuuta 1949 olisi parantuminen ollut suuressa määrin todennäköistä’. Mutta mielestäni on enemmän kuin ihmeellistä, että potilas eli ylipäänsä 30. joulukuuta 1950 saakka, joten Gröning on vaikutuksellaan voinut vielä pidentää elämää. Haluaisin lopettaa lausuntoni lyhyesti siihen viitaten, että väittämät: ’että olisi vielä ollut mahdollista parantua’ ja ’että potilas Kuhfussin elinaikaa olisi voitu pidentää vielä enemmän, jos herra Gröning ei olisi koskaan tullut hänen lähettyvilleen’, eivät ole ennustettavissa eivätkä siitä syystä oikeutettuja.

Epäonnistunut tuomio 

Heinäkuun lopulla 1957 pidettiin oikeudenkäynti Münchenin valamiesoikeudessa. Bruno Gröning vapautettiin kuolemantuottamusta koskevasta syytteestä. Luontaisterapeuttilain rikkomisesta hänet tuomittiin 2.000,- DM:n sakkorangaistukseen.

Vaikka tuomio näyttää ensi silmäyksellä positiiviselta, oli Gröningin mahdotonta hyväksyä sitä. Se merkitsi hänen toimintansa lopullista kieltämistä. Gröningin asianajaja arvioi tuomion paljon positiivisemmin kuin Gröning. Asianajaja teki virheen eikä valittanut tuomiosta, vaan sen teki virallinen syyttäjä. Toinen käsittely pidettiin tammikuun puolivälissä 1958 taas Münchenissä.